Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

beklometasoni

Käyttötarkoitus

Beklometasoni on astmalääke, joka ehkäisee oireita eli hengenahdistusta, hengityksen vinkumista ja liman erittymistä. Tätä lääkettä on tarkoitus käyttää säännöllisesti, usein pitkiäkin aikoja, eikä käyttöä saa keskeyttää äkillisesti. Varsinaisen astmakohtauksen hoitoon tarvitaan muita lääkkeitä. Lääkettä käytetään myös keuhkoputkien muiden ahtaumasairauksien hoitoon.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan. Alkuvaiheessa käytetään yleensä suurehkoa annostusta, mutta ylläpitohoidossa pyritään pienimpään tehoavaan annostukseen.

Lääkkeen ottaminen

Lääke sisäänhengitetään eli inhaloidaan hengitysteihin Easyhaler laitteella. Pakkauksen mukana on kuvitettu käyttöohje. Oikea tekniikka kannattaa harjoitella hyvin, koska siten lääkkeestä saa parhaan hyödyn. Lapsen käyttäessä lääkettä aikuisen on hyvä seurata, että kaikki sujuu ohjeiden mukaan.

Vaikutustapa

Beklometasoni rauhoittaa keuhkoputkien limakalvon tulehdusta, mikä on usein astman ja sitä muistuttavien sairauksien oireiden taustalla. Tällöin vältytään keuhkoputkien supistumiselta ja muilta oireilta tai vähennetään niiden ilmaantumistiheyttä.

Haittavaikutukset

Tavanomaisina annoksina lääke aiheuttaa melko harvoin haittavaikutuksia. Sienitulehduksia saattaa tulla suuhun ja nieluun. Myös käheyttä, yskää ja lievää nieluärsytystä on havaittu. Näitä haittoja voi ehkäistä tai vähentää huuhtelemalla suu ja nielu jokaisen ottokerran jälkeen, ja huuhteluvesi syljetään pois.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen tarpeen ja sen mahdolliset vaikutukset sikiöön. Imetyksen aikana lääkettä voi yleensä käyttää normaaliannoksina.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C.

Ulkonäkö

Valkoinen tai melkein valkoinen jauhe.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

BECLOMET EASYHALER 400MCG/ANN INHALAATIOJAUHE SUOJAKOTELO 100 annosta

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
32,70 €
Toimitusaika 2-5 arkipäivää

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Orion Corporation
YA-muistuttaja