Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

klooriheksidiini

Käyttötarkoitus

Lääkkeellä desinfioidaan suuonteloa ennen ja jälkeen hammasoperaatioita. Sillä voidaan myös hoitaa hammasproteesin aiheuttamaa suutulehdusta ja hillitä bakteereiden lisääntymistä suussa tilanteissa, jossa hampaiden normaali puhdistaminen ei ole mahdollista. Valmistetta voidaan tarvita myös monimutkaisten oikomislaitteiden käytön yhteydessä.

Annostus

Hammaslääkäri yleensä suunnittelee annostuksen. Liuoksen avulla huuhdellaan suu tavallisesti kahdesti päivässä. Hammastahnaa ei pidä käyttää lähekkäin tämän lääkkeen kanssa. Alle 12-vuotiaille lapsille vain hammaslääkärin tai lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Suuta huuhdellaan n. 10 ml:lla liuosta noin minuutin ajan. Huuhtomisen jälkeen liuos syljetään pois. Tavallista hammastahnaa pitäisi käyttää eri aikaan päivästä kuin liuosta tai ennen sitä siten, että suu huuhdellaan välillä huolellisesti vedellä. Hampaiden värjäytymistä voidaan estää käyttämällä tätä lääkettä esim. iltaisin ja tavallista hammastahnaa aamuisin. Tarvittaessa värjäytymät voidaan poistaa mekaanisesti.

Vaikutustapa

Valmiste tappaa monenlaisia bakteereita. ja siten hoitaa ja ehkäisee niiden aiheuttamia tulehduksia.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on kieleen ilmaantuvat peitteet. Joskus saattaa esiintyä myös makuaistin häiriöitä, kielikipua, suun poltetta tai kipua, suun tuntohäiriöitä tai suun kuivumista.

Raskaus ja imetys

Valmistetta voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C.

Ulkonäkö

Kirkas, väritön liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

CORSODYL 2 MG/ML LIUOS SUUONTELOON 300 ml

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
9,28 €
Yksikköhinta 30,93 € / L
Heti saatavilla, toimitusaika 1-4 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana
kpl

Vaikuttava aine

klooriheksidiini

Käyttötarkoitus

Lääkkeellä desinfioidaan suuonteloa ennen ja jälkeen hammasoperaatioita. Sillä voidaan myös hoitaa hammasproteesin aiheuttamaa suutulehdusta ja hillitä bakteereiden lisääntymistä suussa tilanteissa, jossa hampaiden normaali puhdistaminen ei ole mahdollista. Valmistetta voidaan tarvita myös monimutkaisten oikomislaitteiden käytön yhteydessä.

Annostus

Hammaslääkäri yleensä suunnittelee annostuksen. Liuoksen avulla huuhdellaan suu tavallisesti kahdesti päivässä. Hammastahnaa ei pidä käyttää lähekkäin tämän lääkkeen kanssa. Alle 12-vuotiaille lapsille vain hammaslääkärin tai lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Suuta huuhdellaan n. 10 ml:lla liuosta noin minuutin ajan. Huuhtomisen jälkeen liuos syljetään pois. Tavallista hammastahnaa pitäisi käyttää eri aikaan päivästä kuin liuosta tai ennen sitä siten, että suu huuhdellaan välillä huolellisesti vedellä. Hampaiden värjäytymistä voidaan estää käyttämällä tätä lääkettä esim. iltaisin ja tavallista hammastahnaa aamuisin. Tarvittaessa värjäytymät voidaan poistaa mekaanisesti.

Vaikutustapa

Valmiste tappaa monenlaisia bakteereita. ja siten hoitaa ja ehkäisee niiden aiheuttamia tulehduksia.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisin haittavaikutus on kieleen ilmaantuvat peitteet. Joskus saattaa esiintyä myös makuaistin häiriöitä, kielikipua, suun poltetta tai kipua, suun tuntohäiriöitä tai suun kuivumista.

Raskaus ja imetys

Valmistetta voidaan käyttää raskauden ja imetyksen aikana.

Säilytys

Säilytä alle 25 °C.

Ulkonäkö

Kirkas, väritön liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Haleon Denmark
YA-muistuttaja