Related Posts
Vaikuttava aine
mikonatsoli
Käyttötarkoitus
Valmistetta käytetään ihon ja päänahan sieni-infektioiden hoitoon, myös silloin kun sienen lisäksi jokin bakteeri on aiheuttamassa infektiota. Ihon sienitulehduksia on yleisimmin jaloissa, käsissä ja nivustaipeissa. Vetistävässä vaiheessa olevaa tulehdusta kannattaa yleensä hoitaa puuterilla, jota käytetään myös kosteille ihoalueille. Ihon kuivuttua voidaan siirtyä emulsiovoiteeseen.
Annostus
Voidetta tai puuteria levitetään hoidettavalle alueelle 1-2 kertaa päivässä. Jos puuteria käytetään yhdessä voiteen kanssa, kumpaakin valmistetta levitetään iholle kerran päivässä. Hoito kestää tavallisesti 2-6 viikkoa ja sitä jatketaan paranemisen jälkeenkin noin viikon ajan.
Lääkkeen ottaminen
Voidetta ja puuteria hierotaan kevyesti hoidettavalle alueelle ja sen ympäristöön. Puuteri ärsyttää hengitysteitä, joten sen hengittämistä tulee varoa. Valmisteita ei saa päästää silmiin. Kädet on pestävä huolellisesti käytön jälkeen.
Vaikutustapa
Mikonatsoli tappaa monia erilaisia sieniä ja myös bakteereita.
Haittavaikutukset
Haittavaikutukset ovat harvinaisia.
Raskaus ja imetys
Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden ja imetyksen aikana.
Säilytys
Emulsiovoide: Alle 25 °C.
Puuteri: Alle 30 °C.
Ulkonäkö
Emulsiovoide: Valkoinen, tasakoosteinen emulsiovoide.
Puuteri: Valkoinen, hienojakoinen jauhe.
Tuotteen käyttö
Tuotteen koostumus
Produktinformation
DAKTARIN 2 % EMULSIOVOIDE 30 g
Heti saatavilla, toimitusaika 1-4 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana