Aurinkoinen sää houkuttelee puistoon, puutarhaan ja rannoille. Älä kuitenkaan unohda suojata ihoa! Näin varjelet ihoa auringolta, torjut aurinkoihottuman ja maksaläiskät – ja ehkä hankit kauniin päivetyksenkin.
1. Käytä aurinkovoidetta – usein ja riittävästi
Hyvä aurinkorasva on kesän ykkösvaruste. Mutta tiesitkö, että auringolta suojautumiseen ja auringonpistoksen välttämiseen on kaksi vielä tärkeämpääkin tärppiä?
UV-säteily polttaa ihoa Suomessa maaliskuulta elokuulle ja voimakkaimmin kello 11–15. Siksi keskipäivän aikaan kannattaa pysytellä mieluusti sisätiloissa tai ainakin varjossa. Ole varovainen auringossa etenkin keväällä sekä alkukesästä.
Toinen tärkeä suojautumiskeino on vaatteet. Värikkäät ja tiiviit kankaat suojaavat UV-säteilyltä parhaiten.
Muista käyttää aurinkosuojaa läpi kesän. Valitse vähintään suojakerroin 30, mieluusti 50+. Suojaudu joka päivä ja myös pilvisellä säällä.
Tee näin:
- Suoja toimii vain, jos käytät voidetta tarpeeksi: vartalo tarvitsee aurinkorasvaa pari ruokalusikallista, kasvot teelusikallisen.
- Levitä voide hyvissä ajoin, 30 minuuttia ennen ulos lähtemistä ja lisää suojaa parin tunnin välein sekä aina uinnin tai hikoilun jälkeen.
- Muista suojata myös helposti palavat ihoalueet, kuten huulet, nenä, posket, päälaki, olkapäät ja ylärinta.
- Käytä aurinkolaseja, joissa on merkintä UV 100 % tai UV 400. Tällöin aurinkolasit suodattavat säteilyn kokonaan.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous

2. Suojaa lapsen herkkä iho erityisen tarkasti
Lapset ovat erityisen herkkiä UV-säteilylle, koska lapsen iho on hyvin ohut.
Suosi puoliltapäivin sisäleikkejä tai leikkikää varjossa. Pikkuvauvan paikka ei ole auringossa edes aurinkorasvan turvin, mutta pihaleikkeihin kaipailevan taaperon tai leikki-ikäisen voit suojata vaatteiden lisäksi lapsille tarkoitetulla aurinkovoiteella, jossa on korkea suojakerroin.
Tee näin:
- Auringonpaisteessa oleskelua tulee välttää etenkin keskipäivällä. Hanki kotipihan leikkipaikalle UV-suojavarjo tai -teltta.
- Suojaa lapsen ihoa ilmavilla, pitkähihaisilla ja -lahkeisilla vaatteilla. Valitse päähine, joka suojaa kasvot ja niskat. Muista aurinkolasit!
- Hanki vesileikkeihin pitkähihainen ja -lahkeinen UV-suojapuku.
- Suojaa paljaaksi jäävät ihoalueet lapsille tarkoitetulla aurinkosuojalla, jonka suojakerroin on 30–50+
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
3. Hanki kaunis rusketus turvallisesti
Terveellisimmän päivetyksen saat purkista. Itseruskettavia on moneen lähtöön, eikä oranssinkirjava tai muuten epäluonnollisen sävyinen iho ole uhka, kun valitset laadukkaat tuotteet ja käytät niitä ohjeiden mukaan. Hanki omat itseruskettavat tuotteet vartalolle ja kasvojen iholle. Itseruskettava kasvovesi on suosittu vaihtoehto itseruskettavalle kasvovoiteelle.
Jos kaikesta huolimatta haluat ottaa aurinkoa, muista maltti ja hyvä aurinkosuoja.
Tee näin:
- Kuori ja kosteuta iho aina ennen itseruskettavan käyttöä tai auringonottoa, niin saat tasaisen rusketuksen, joka ei hilseile heti pois.
- Muista aurinkorasva. Itseruskettavat eivät sisällä aurinkosuojaa, ja kunnollisen aurinkorasvan tarvitsee aina myös auringonpalvoja.
- After sun -voide kosteuttaa ihoa tehokkaasti. Auringossa oleskelu kuivattaa ihoa, joten juonteet korostuvat. Palauta iholle sen kaipaama kosteus after sun -tuotteen avulla.
- Aloita aurinkokapseleiden käyttö pari viikkoa ennen auringonottoa. Aurinkokapselit ovat beetakaroteenia sisältäviä ravintolisiä.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
4. Ehkäise auringosta johtuvat iho-ongelmat
Auringosta on usein apua esimerkiksi atooppisen ihon tai psoriasiksen hoidossa. On kuitenkin liuta ihopulmia, joita auringon säteily aiheuttaa tai pahentaa.
Kun iho talven jälkeen kohtaa auringon säteet, se voi reagoida kutisevalla aurinkoihottumalla. Toisille säteily aiheuttaa pigmenttiläiskiä, couperosaa tai ruusufinniksi kutsuttua ihon punoitusta. Myös huuliherpes voi aktivoitua UV-säteilyn seurauksena.
Auringolta suojautuminen auttaa hillitsemään kaikkia näitä pulmia. Apteekista löydät parhaat aurinkovoiteet herkälle iholle ja aurinkoihottuman ehkäisyyn. Pigmenttiläiskille altista ihoa kannattaa varjella esimerkiksi aurinkosuojaa sisältävällä päivävoiteella ympäri vuoden.
Tee näin:
- Hillitse aurinkoihottumasta johtuvaa kutinaa, punoitusta ja pieniläiskäistä ihottumaa kortisonivoiteella tai antihistamiinilla. Pahoihin oireisiin voit käyttää antihistamiinia ja kortisonivoidetta.
- Kokeile pigmenttimuutoksiin vaalentavaa voidetta, seerumia tai ihopuikkoa. Muista suojata pigmenttimuutoksille taipuvainen iho aurinkovoiteella, jossa on erittäin korkea suoja.
- Couperosasta tai ruusufinnistä johtuvaa punoitusta voit helpottaa näille tarkoitetulla rauhoittavalla seerumilla tai ihovoiteella.
- Jos sinulla on huuliherpes, suojaa huulet huulirasvalla, jossa on korkea aurinkosuoja. Varaa lääkekaappiin herpesvoidetta, -laastereita tai -puikko.
- Tarkkaile luomiasi. Näytä nopeasti kasvavat, ulkonäöltään muuttuvat, haavautuvat tai verta vuotavat luomet lääkärille. Tee samoin, jos luomi punoittaa, kutisee tai vuotaa verta.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
5. Jos iho paloi auringossa
Pääsikö iho kuitenkin kärähtämään? Punoitus, kipu ja kutina ovat pahimmillaan 12–24 tunnin sisällä ihon palamisesta. Vaikka kipu ja punoitus häipyvät, iho ei unohda syntynyttä vauriota. Suojaa siis iho jatkossa säntillisesti ja muista, että palanut iho palaa herkästi uudelleen.
Tiedäthän, että myös lääkkeet voivat herkistää auringonvalolle ja altistaa palamiselle? Tällaisia ovat esimerkiksi tietyt antibiootit, nesteenpoisto- ja tulehduskipulääkkeet sekä jotkut verenpaine- ja masennuslääkkeet. Muista noudattaa pakkausselostuksen ohjetta.
Yleensä aurinkosuojan käyttö riittää, mutta joidenkin lääkkeiden kanssa tulee auringolta suojautua myös vaattein. Jos herkistyt auringolle voimakkaasti, juttele lääkärisi kanssa.
Tee näin:
- Viilennä palanutta ihoa after sun -voiteella, jääkaappikylmällä perusvoiteella tai aloe veralla.
- Hydrokortisonivoide 2–3 kertaa päivässä lievittää punoitusta ja kutinaa. Älä kuitenkaan levitä sitä rikkoutuneelle iholle.
- Tulehduskipulääke lievittää kipua. Käytä sitä vain tilapäisesti.
- Juo runsaasti vettä. Palaneesta ihosta haihtuu enemmän vettä. Myös ihon rasvaaminen auttaa pitämään kosteuden ihossa.
- Voitele kesivää ihoa kosteuttavalla voiteella.
- Jos palamisen jälkeen nousee kuume tai tulee paha olo, käy lääkärissä.
Asiantuntijana Yliopiston Apteekin proviisori Irene Eteläinen.