Kuivat kantapäät kannattaa hoitaa ajoissa kuntoon, ettei tilanne äidy pahemmaksi ja kantapäiden iho pääse halkeilemaan. Halkeilevat kantapäät saattavat olla hyvinkin kipeät tai jopa tulehtua. Onneksi kantapään halkeamiin on monta tepsivää hoitoa. Lue myös farmaseutin vinkit, joiden avulla ehkäiset tehokkaasti halkeamat kantapäissä ja pidät jalat pehmeinä.
1. Halkeilevat kantapäät – lisää voidetta iän myötä
Halkeilevissa kantapäissä iho on muuttunut kovaksi ja paksuksi. Kun iho venyy, syntyy halkeama eli pykimä (fissuura). Halkeama on siis karhea ihorikko, joka syntyy, kun kovettuneet kantapäät halkeavat.
Halkeilevat kantapäät johtuvat yleensä kosteutuksen puutteesta. Jos kantapään iho on valmiiksi korppukuiva ja kantaan kohdistuu vielä painetta, iho alkaa haurastua ja halkeilla.
Halkeilulle altistavat myös ylipaino, kehnosti istuvat kengät, huono hygienia sekä runsas paljain jaloin kävely. Samat tekijät altistavat myös kantapään kivulle ja kantapohjan jännekalvon ärtymiselle eli plantaarifaskiitille.
Ikääntyessä kantapään kovettumia ja halkeamia saattaa tulla helpommin, kun iho kadottaa joustavuuttaan. Jalkarasva onkin iän myötä entistä tärkeämpi ihonhoitotuote, jolla ehkäiset tehokkaasti kantapään kovettumat ja saa kovat kantapäät pehmeiksi! Kantapään halkeamiin löydät apteekista tehokkaat täsmätuotteet, jotka on suunniteltu erityisesti kantapään halkeamiin ja kuiviin kantapäihin.
Tuotteet kantapään halkeamiin:
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous

2. Pykimän hoito: ennaltaehkäise ja hoida halkeamat ja vältä tulehdukset
Kantapäiden halkeamat voivat olla kipeitä, jos pykimät pääsevät hoitamattomina etenemään pahaan kuntoon. Iho voi haljeta jopa verinahkaan asti ja vuotaa verta, jolloin kipeät kantapäät hankaloittavat kävelyä. Syvät halkeamat kantapäissä voivat punoittaa, kuumottaa ja tulehtua.
Pahimmassa tapauksessa halkeamat saattavat märkiä ja niistä voi päästä elimistöön bakteereja, jotka voivat altistaa tulehduksille. Pykimän paras hoito on halkeamien ennaltaehkäisy ja jo syntyneet halkeamat on parasta hoitaa hyvissä ajoin kuntoon.
Jalkapohjat kuivuu ja halkeilee? Ihon halkeilu jalkaholvissa tai päkiässä voi viitata jalkasieneen. Joissakin tapauksissa onkin vaikea erottaa, että onko kyseessä kuivat jalkapohjat vai jalkasieni. Halkeilevat kantäpäät johtuvat sieni-infektiosta vain harvoin.
Kovettumien ja paksuuntuneen ihon hoitoon sekä halkeamien ehkäisyyn:
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
3. Halkeilevien kantapäiden hoito – rasvaa, rasvaa!
Jalkojen rasvaaminen on kaikkein tärkeintä pykimän hoidossa:
- Rasvaa karheat jalkapohjat säännöllisesti useita kertoja viikossa. Kovettunut kantapää pysyy jalkarasvan ansiosta joustavampana eikä halkeile niin herkästi.
- Hiero jalkavoidetta kuiviin kantapäihin ja halkeamiin aina suihkun tai jalkakyvyn jälkeen.
- Halkeileville kantapäille Bepanthen vai pehmittävä jalkavoide? Valitse jalkavoide, joka sitoo tehokkaasti kosteutta ja pehmittää kuivaa ihoa.
- Ureaa eli karbamidia sisältävät jalkavoiteet toimivat usein hyvin, mikäli sinulla on erittäin kuivat jalkapohjat.
- Voit käyttää halkeamiin tai pakohaavojen hoitoon pihkavoidetta, jolla on lievä antibakteerinen vaikutus.
Ureaa sisältävät jalkavoiteet eli karbamidivoiteet:
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Halkeama- ja pihkavoiteet:

Halkeilevien kantapäiden hoidossa kannattaa panostaa ennaltaehkäisyyn, jotta halkeamat eivät pääse pahentumaan ja kipeytymään.
Isovarpaan iho halkeilee? Ihoa suojaava hydrokolloidilaastari on hyvä vaihtoehto, jos pykimä on varpaassa. Niin sanottu keinoiho on myös hyvä halkeilevan kantapään laastari, sillä se suojaa ja tasaa kantapäälle kohdistuvaa painetta.
Kipeisiin halkeamiin voi saada apua jalkojenhoitajalta. Jos sinulla on halkeilevat kantapäät ja tiettyjä sairauksia, kuten diabetes, keskustele asiasta lääkärin kanssa.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
4. Halkeilevien kantapäinen raspaaminen – ei hyvä idea
Raspaaminen ei ole hyväksi halkeileville kantapäille. Iho osaa puolustautua voimakasta hankaamista vastaan, joten raspaaminen saattaa vain yllyttää kovettumien ja halkeamien muodostumista.
Sen sijaan voit yrittää kesyttää kovettumia hohkakiven avulla – mutta tee sekin hyvin hellästi. Tartu hohkakiveen suihkun tai jalkakyvyn jälkeen, kun iho on pehmeä.
Jos kantapäissäsi on syviä tai verta vuotavia halkeamia, älä käytä hohkakiveä suoraan niihin, vaan käsittele ihoa niiden ympärillä.
Jos halkeamissa repsottaa kuivaa ihoa, älä revi, vaikka mieli tekisi.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
5. Suojaa halkeamat – vaimenna iskuja ja painetta
Voit kokeilla myös erilaisia halkeamille tarkoitettuja pehmusteita, geelisukkia ja suojia oloa helpottaaksesi. Esimerkiksi kantakuppi pehmustaa kantapäätä. Se myös vaimentaa iskuja, jos kantapäät ovat arat.
Pieniä, matalia halkeamia voi suojata ihoteipillä. Laita ihoteippi aina puhtaalle, kuivalle ja rasvattomalle iholle.
Kengilläkin on väliä: niiden pitäisi tietysti olla passelin kokoiset ja omaan jalkaan istuvat. Laadukas sukka puolestaan hengittää ja vie kosteutta pois iholta, niin jalka ei pääse hautumaan.
Myös sujauttamalla pohjalliset kenkiin voit vähentää jalkapohjiin kohdistuvaa painetta.
Geelisukat ja pohjalliset:
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
7 x näin hoidat halkeilevat kantapäät
- CCS Jalkakylpysuola sisältää karbamidia, joka pehmentää tehokkaasti kovettumia ja sitoo kosteutta ihoon. Jalkakylpysuola voi antaa ensiapua nopeastikin, mutta se voi aluksi kirvellä, jos iho on pahasti rikki tai halkeillut. Sopii myös terveille jaloille hemmotteluun.
- Kätevät Mills geelisukat kantapäille sisältävät hoitavia ja kosteuttavia öljyjä, jotka pehmentävät halkeilevaa ja kovettunutta ihoa. Geelisukkia voi pitää jopa 16 tuntia putkeen, joten voit jättää ne jalkoja hoitamaan vaikka yön yli.
- Ihoteipillä voit suojata pieniä halkeamia. Micropore-kuituteippi on hengittävä, huokoinen ja hellävarainen.
- Tässä täsmävoide kuiville, halkeileville ja karheille jaloille! Flexitol Heel Balm -kantapääbalsami on syväkosteuttava ja hoitava balsami, joka sisältää muun muassa ureaa. Todellinen pika-apu halkeileville kantapäille.
- Mills Pihkavoide sisältää antibakteerista, suomalaista kuusenpihkaa. Voide sopii erityisesti halkeileville kantapäille. Se suojaa, hoitaa ja vahvistaa ärsyyntynyttä ihoa.
- CCS Cracked Heel Repair -jalkavoide tarjoaa nopeaa apua halkeileville kantapäille. Se sisältää karbamidin ja maitohapon yhdistelmän, joka kuorii, pehmentää ja kosteutta jalkojen ihoa. Jo muutaman päivän käyttö auttaa.
- Kun pahin tilanne on saatu hoidettua, YA Pehmentävä jalkavoide sopii päivittäiseen käyttöön ja uusia halkeamia ehkäisemään. Voide sisältää pehmentävää karbamidia ja hoitavaa sheavoita.
Asiantuntijana Yliopiston Apteekin farmaseutti Tiia-Maria Honkakoski.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Paras hinta-laatusuhde YA-tuotteilla – kuivien jalkojen ja käsien suosikit: