Melkein kaikki koirat kohtaavat ripulin ainakin muutamia kertoja elämässään. Ripuli on siis varsin tavallinen, mutta ymmärrettävästi koiran perheenjäseniä huolestuttava ongelma.
Koiran ripulin syyt voivat vaihdella uuden ruoan aiheuttamasta, ohimenevästä häiriöstä vakaviin sairauksiin. On hyvä osata erottaa, milloin ripulin kotihoito riittää, ja milloin vatsavaivat edellyttävät eläinlääkärin luona asioimista.
Mikä aiheuttaa koiralle ripulia?
Koiran ripulin voivat aiheuttaa varsin monet tekijät, joskus jopa useammat yhtaikaa. Syistä tavallisimpia ovat:
- Ruokavalion muutokset: Ruoan vaihtaminen, uudet herkut tai lisäravinteet ja omatoimisesti maistellut ihmisten ruoat voivat ärsyttää vatsaa.
- Ruoka-aineallergiat: Pitkittyneen ripulin taustalla voi olla ruoka-aineyliherkkyys.
- Bakteerit ja virukset: Bakteerit ja virukset tarttuvat koiriin esimerkiksi toisista koirista ja niiden jätöksistä, likaisesta juomavedestä ja pilaantuneesta ruoasta.
- Loiset: Suolistoloiset, kuten madot ja alkueläimet, aiheuttavat ripulia erityisesti pennuille.
- Stressi: Osa koirista reagoi stressiin vatsaoireilla. Stressin taustalla voivat olla esimerkiksi muutokset olosuhteissa ja päiväjärjestyksessä, eroahdistus tai ääniarkuus. Toisinaan myös intensiivinen työskentely voi aiheuttaa stressiripulia, vaikka tehtävä sinänsä olisi koiralle mieleinen.
- Myrkytykset: Ripuli on tyypillinen myrkytyksen ensioire. Koiran sairastuessa äkilliseen ripuliin on aina hyvä varmistaa ainakin, ettei kotoa löydy tyhjennettyjä lääke-, xylitol- tai suklaapakkauksia.
- Lukuisat aineenvaihdunta-, autoimmuuni- ja kasvainsairaudet.
Ripulin syytä pohdittaessa on hyvä muistaa, että tavallinen vaiva on aina tilastollisesti todennäköisempi kuin harvinainen.
Kotihoito – miten rauhoittaa koiran ripulia?
Jos koira on pirteä ja ripuli lievää, voi koiraa seurailla ja hoitaa kotona 2–3 vuorokautta.
Paastoa ei nykyään enää suositella ripulin ensisijaiseksi hoidoksi. Koiraa voi ruokkia pienillä annoksilla ja tarjota helposti sulavaa ruokaa, kuten kanaa, riisiä, raejuustoa tai ruoansulatuskanavan normaalin toiminnan tueksi suunniteltua kaupallista rehuvalmistetta.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous

Suoliston bakteeritasapainoa voidaan pyrkiä hallitsemaan pro- ja prebiootteja sisältävillä täydennysrehuilla.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Kuituja, kaoliinisavea ja muita mineraaliseoksia sisältävillä täydennysrehuilla voidaan hillitä ripulin oireita hidastamalla ulostemassan kulkua suolistossa. Valmisteiden vaikuttavat aineet sitovat itseensä suolistossa vettä, mikrobeja ja mikrobien aineenvaihduntatuotteita.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Tärkeintä on, että koira juo riittävästi. Veteen voi liuottaa nestetasapainon säilyttämistä tukevaa, elektrolyyttejä sisältävää lisäravinneseosta. Koiraa voidaan myös kannustaa juomaan lisäämällä veteen maltillisesti mausteeksi esimerkiksi lihan keitinlientä.
Suoliston limakalvojen uudistuminen on verrattain hidasta. Ripulin jälkeen koiraa ei kannatakaan pariin viikkoon päästää tutustumaan uusiin ruokiin tai makupaloihin, vaan antaa tilanteen tasaantua rauhassa – näin myös siinä tapauksessa, että vatsa vaikuttaisi päällisin puolin jo toimivan normaalisti.
Milloin koira eläinlääkäriin ripulin vuoksi?
Eläinlääkärin puoleen on syytä kääntyä, mikäli
- ripuli kestää yli 48 tuntia tai alle 6 kk pennulla yli 24 tuntia.
- koira vaikuttaa väsyneeltä, kivuliaalta, tai sen yleisvointi on heikentynyt
- koiralla on kuumetta (39,5 astetta tai enemmän)
- ripulissa on runsaasti kirkasta verta tai sen väri on mustaa, mikä viittaa verenvuotoon ylempänä ruoansulatuskanavassa
- koiralla on sen vointiin vaikuttava perussairaus, se on ikääntynyt tai pentu.
Eläinlääkärillä ripulin syytä selvitetään ja vaivaan valitaan sopiva lääkitys. Vastaanotolla suljetaan alustavasti pois vakavien sairauksien ja vierasesineen mahdollisuus verikokeella, tunnustelulla ja mahdollisesti kuvantamalla (esim. RTG). Jos epäillään loistartuntaa, tutkitaan myös ulostenäyte. Koiran kuten kissankin pitkittynyt ripuli vaatii eläinlääkärin apua, eikä sitä tule hoitaa kotikonstein.
Toisinaan ripulin syy jää mysteeriksi. Tällöin oireiden taustalla useimmiten on ohimenevä infektio tai muu tilapäinen ruoansulatuskanavaa ärsyttänyt tapahtuma, ja toimenpiteiksi riittää tukihoito. Lemmikin apteekkikaappiin kannattaa tällöin varata vatsavaivoja lievittäviä tukituotteita, kuten prebioottivalmisteita ja lemmikin runsasenergisiä erikoisruokia.
Aikaa varatessa on hyvä kertoa ripulista, jotta koira voidaan vastaanotolle saavuttaessa ohjata odotustilojen sijaan vastaanottohuoneeseen. Näin vältytään mahdollisen infektion tartuttamiselta muihin, ja mahdolliset “vuotovahingotkin” pysyvät paremmin hallinnassa.
Miten koiran ripulia voi ehkäistä ennalta?
Koirien – aivan kuten ihmistenkin – tilapäisiltä suolistohäiriöitä on miltei mahdotonta välttyä kokonaan. Muutamia varotoimia kannattaa kuitenkin noudattaa:
- Vältä yleisiä koirapuistoja ja koiratapahtumia, etenkin, mikäli liikkeellä on infektioita.
- Tarjoa stressaantuvalle koiralle rentouttavaa tekemistä, kuten nenätyöskentelyä, luonnossa käyskentelyä ja mieleistä järsittävää.
- Valvo, ettei koira mutustele toisten koirien ulosteita, eläinten jäännöksiä, ihmisten herkkuja tai muuta vatsaa ärsyttävää.
- Seuraa loislääkityksen tarvetta ulostenäyttein tai madota koira säännöllisesti.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Käytännön vinkkejä ripuloivan koiran omistajalle
Koiran ripuli tapaa huolestuttaa sen ihmisperheenjäseniä. Mikäli ripuloiva koira tarvitsee ulkoilua myös öisin, voivat toistuvat herätykset kärjistää omistajan huolta entisestään.
Näistä vinkeistä saattaa olla apua kokonaisuuden hallinnassa:
- Rullaa matot sivuun suosiolla ja levitä tarjolle sanomalehtiä tai imukykyinen alusta siltä varalta, ettei koira ehdi ulos.
- Rajaa oleskelualaa: on tavallista, että koira hakeutuu ripuloimaan sivummalle, tyypillisesti esim. makuuhuoneeseen. Ehdit paremmin hätiin, jos olet koiran kanssa samassa tilassa.
- Pysy rauhallisena. Useimmiten ripuli menee nopeasti ohi kotikonstein – jo huomenna voi olla parempi päivä.
Asiantuntijana Yliopiston Apteekin eläinfarmaseutti Kati Sairanen.