Moni viettää kesää mökillä, veneellä, telttaillen tai pyöräillen. Mutta mitä kannattaisi pakata apteekista mökille mukaan? Mitä tarvitaan haavereiden varalta ja millaisilla tuotteilla iho pysyy kauniina pienellä vaivalla koko suven? Ota tämä lista talteen ja hanki näppärä, reissussa kulkeva mökkiapteekkisi Yliopiston Apteekista!
Pieni ensiapusetti
Kesän reissuilla sattuu ja tapahtuu. Kun käden ulottuvilla on kattava ensiapulaukku, jossa on oikeat ensiaputuotteet, ei pikku haavereita tarvitse jännittää.
Kokoa ensiapusettiin seuraavat:
- Haavanhoitotuotteita. Haavan puhdistukseen joko antiseptinen suihke tai keittosuolaliuos sekä haavatuotteita, kuten laastareita, sideharsoa, haavataitoksia, haavaan tarttumattomia sidoksia sekä kolmioliina. Haava suositellaan huuhdeltavaksi puhtaalla hanavedellä, mutta aina vettä ei ole reissussa saatavilla ja silloin voit käyttää keittosuolaa tai vaikkapa puhdistuspyyhkeitä. Löydät Yliopiston Apteekista myös ensiapulaukkuja, joista löytyy valmiina haavatarpeita.
- Kynsisakset. Saksia tarvitsee aina, esimerkiksi laastarin leikkaamiseen.
- Punkkipinsetit tai punkkipihdit. Kärkeen kapenevilla pinseteillä saa parhaiten poistettua punkin iholta.
- Rakkolaastareita ja rakonestopuikko. Esimerkiksi patikoidessa tai kaupunkipäivää viettäessä rakko on ikävä yllätys, mutta rakonestopuikolla ennaltaehkäiset hiertymiä ja rakkolaastarilla suojaat rakkoa ja lievität hiertymäalueen kipua.
- Pikakylmäpussi. Kertakäyttöinen pikakylmäpakkaus on heti valmis ensiapu esimerkiksi venähdyksiin ja nyrjähdyksiin.
- Kylmägeeli, kylmäspray tai kipugeeli. Auttaa liikunnan tai pihahommien aiheuttamiin lihasjumeihin.
- Särkylääkettä. Valitse itsellesi sopivin särkylääkevaihtoehto.
- Kyypakkaus. Ensiavuksi ampiaisen pistoon tai kyyn puremaan.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Muut tärkeät apteekkituotteet kesään
Kutiaako itikanpurema? Hankaavatko reidet helteellä yhteen? Paloiko iho auringossa? Läkähdyttääkö kuumuus? Iskikö auringonpistos? Nappaa oma pieni apteekki matkalle mukaan ja vietä huoletonta kesää.
Näillä tuotteilla selätät kesäpulmat:
- Desinfiointiaine. Mökillä tai reissussa ei välttämättä ole saatavilla juoksevaa vettä ja saippuaa, joten on hyvä varautua aina antiseptisella käsigeelillä tai -huuhteella. Sekä geeli että huuhde tuhoavat mikrobit ja bakteerit. Pieni matkakoko on kassissa käden ulottuvilla, ja 500 millilitran pumppupullo on omiaan vaikka kesäkeittiöön.
- Antibakteerinen voide. Jos haavan paraneminen viivästyy ja haava ärtyy, antibakteerinen voide auttaa.
- Antihistamiinipuikko. Ötökän puremien aiheuttamaan kutinaan. Antihistamiinipuikkoa käytetään paikallisesti lievittämään hyönteisten pistojen ja puremien aiheuttamaa turvotusta ja ärsytystä. Itsehoitolääkkeenä myytävässä antihistamiinipuikossa on lievä puuduttava vaikutus. Ihopuikko käy myös yli 2-vuotiaille lapsille. Antihistamiinipuikkoa ei saa käyttää, jos purema-alueen iho on tulehtunut. Mikäli kutina jatkuu pitkään tai se pahenee, antihistamiinipuikon käyttö on lopetettava ja on käännyttävä lääkärin puoleen. Jos ihosi reagoi voimakkaasti hyttysen puremiin, kysy farmaseuteiltamme vinkit antihistamiinitablettien käytöstä hyttysen pistoista aiheutuvaan kutinaan!
- Hydrokortisonivoide. Auringonpolttamaan, aurinkoihottumaan sekä ötökän puremasta johtuvaan kutinaan.
- Ihoa suojaava balsami. Hyvä tuote esimerkiksi pyöräilijöille tai jos reidet hankaavat yhteen. Suojaava balsami muodostaa iholle suojaavan kalvon mutta antaa ihon hengittää. Balsamia voi käyttää myös intiimi- ja vaippa-alueella.
- Aurinkosuojat. Aurinkosuoja kannattaa uusia joka kesä, sillä vanhojen aurinkotuotteiden teho on saattanut heiketä. Valitse aurinkosuoja, jonka kerroin on 30 tai 50. Aurinkotuotteissa on paljon käteviä täsmätuotteita myös herkästi palaville ihoalueille: aurinkovoidepuikolla on helppo sipaista nenänpää, korvannipukat ja olkapäät suojaan säteiltä. UV-suojalla varustettu huulivoide tai -kiilto tuo huulille raikkaan kimmellyksen mutta suojaa myös palamiselta.
- After sun. Kesällä vartalovoiteen voi korvata after sun -tuotteella. After sun -voide rauhoittaa ja kosteuttaa ihoa hieman tehokkaammin kuin tavallinen voide, mikä on hyvä auringossa olleelle iholle. Monissa tuotteissa on miellyttävän viilentävä vaikutus, ja osassa on aloe veraa. Lisäksi aloe veraa on saatavilla myös suihkeena sekä geelinä.
- Hyönteiskarkote. Hyttyskarkotteet ja punkkikarkotteet ovat tehokkaita ja riittoisia sekä usein hajuttomia ja väriaineettomia. Muista myös lemmikin oma punkkisuojaus!
- Korvakitti tai silikoniset korvatulpat. Hyvä apu uimareille, joilla tuppaa menemään vettä korvaan. Pulikointia ilman harmillisia korvatulehduksia!
- Nesteytysjuoma. Tasaa nestetasapainon nopeasti, jos esimerkiksi helle läkähdyttää. Magnesiumia sisältävä nesteytysjuoma sopii mainiosti myös urheiluun, ja poretabletin voi tiputtaa vaikka juomapulloon pyörälenkille lähtiessä.
- Ripulilääke. Matkalla tai kesähelteellä voi vatsatauti yllättää. Myös lääkehiili kannattaa varata kesämökin lääkekaappiin.
- Ummetus-, turvotus- ja närästysvalmisteet. Esimerkiksi rasvainen grilliruoka voi aiheuttaa monelle närästystä tai ylensyönti muita ikäviä vatsavaivoja.
- Matkapahoinvointilääkkeet.
- Melatoniini. Lyhentää nukahtamisaikaa ja voi auttaa, jos unensaanti on vaikeaa uudessa paikassa tai valoisien kesäöiden takia. Muista myös unimaski ja korvatulpat!
- Omat reseptilääkkeet. Hoida reseptiasiat ja hyvissä ajoin apteekissa tai tilaa reseptilääkkeet ya.fi -verkkokaupasta. Jos olet allerginen pörriäisten pistoille, muista kantaa mukanasi reseptillä saatavaa adrenaliinikynää.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Lomailijan helppo (mutta ihana) kesäkosmetiikka
Moni haluaa päästä lomaillessa ihonhoitorutiinissa helpolla ja kenties meikata vähemmän. Ihon puhdistusrutiineista ei kannata kesälläkään tinkiä, sillä aurinkosuojatuotteet sekä päivän aikana iholle kertynyt lika täytyy päivittäin poistaa puhdistustuotteella. Kauniin kesäihon perusresepti on yksinkertainen: suojaa, kosteuta ja rauhoita.
Näillä tuotteilla saat heleän kesäihon helposti:
- Pienet matkakoot. Yliopiston Apteekin valikoimasta löytyy sekä puhdistusaineita, misellivesiä, kasvovoiteita, perusvoiteita ja vartalovoiteita matkakokoisina. Voit ottaa mökille mukaan ihanat tuotteet minikoossa.
- Misellivesi. Puhdistusaineen, kasvoveden ja silmämeikinpuhdistusaineen yhdistelmä – misellivedellä saat puhtaat ja kosteutetut kasvot yhdellä tuotteella. Saatavana myös kätevässä matkakoossa!
- Mineraalilähdevesisuihke. Monikäyttöistä lähdevesisuihketta voi suihkutella niin sheivatulle, auringon paahtamalle, saunan punaamalle kuin virkistystä kaipaavalle iholle. Suihke sisältää ihoa rauhoittavia ja hoitavia aineita. Minikokoinen lähdevesisuihke kulkee aina mukana käsilaukussasi!
- Kasvovoide aurinkosuojalla. Kesällä kosteusvoiteen voi vaihtaa halutessaan versioon, jossa on aurinkosuoja mukana. Suojakertoimellinen päivävoiteen avulla ehkäiset auringon UV-säteilystä johtuvaa ihon ennenaikaista ikääntymistä.
- Itseruskettavat. Turvallisin ja nopein keino saada päivetys on ottaa se purkista. Itseruskettavia saa suihkeena, voiteena, vaahtona ja kasvovetenä. Muista kuoria iho ennen itseruskettavan levitystä, niin lopputuloksesta tulee tasainen.
- Kangasnaamiot. Helppoa hemmottelua mökillä! Pieneen tilaan mahtuvat kangasnaamiot kulkevat kevyesti matkatavaroiden joukossa.
- Suihkusaippua. Aurinkovoide vaatii kunnon pesuaineen tai suihkuöljyn, jotta sen saa huolella pestyä pois iholta.
Etsitkö biohajoavia pesuaineita mökille, retkelle tai veneelle?
- YA pesuneste on hellävarainen, kauraöljyä sisältävä tuote koko perheen ihon pesuun.
- Ducray Extra Gentle Shampoo sopii herkälle hiuspohjalle.
- PUHDAS+ Natural All Purpose Spray Lavender on kätevä yleispuhdistussuihke biohajoavalla koostumuksella
Apteekkiasiointia laiturinnokassa
Jos jokin tuote unohtui apteekkiin, niin ei hätää. Ostosten tekeminen onnistuu myös Yliopiston Apteekin verkkokaupassa.
- Chat-palvelun kautta saa farmaseuteilta ja kosmetologeilta apua ja neuvoja.
- Tuotteet voi tilata mökkikaupunkiin tai vaikka suoraan mökille. Paketti on perillä 1–3 päivän kuluessa.
- Pikanoudolla voit tilata paketin vaikka ajomatkalta mökkimatkan varrella olevaan apteekkiin. Tilaus on noudettavissa apteekin pakettiautomaatista tunnin päästä tilauksesta.
- Tarvitseeko mökkeilevä mummu tai pappa jotakin apteekista? Tilaa tuotteet suoraan hänelle – merkitset vain hänet vastaanottajaksi. Lue lisää verkkotilauksen tekemisestä ja toimitustavoista.
Asiantuntijana Yliopiston Apteekin proviisori ja apteekinhoitaja Jonna Rasa.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Paras hinta-laatusuhde YA-tuotteilla: kaikkea kesään
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous