Kipu on elimistön oma suojamekanismi. Se on tapa varoittaa elimistöä ongelmasta, jonka aiheuttaja tulee hoitaa pois tai jota tulee välttää. Tilapäinen kipu kannattaa aina hoitaa, jotta se ei pitkity. Itsehoidossa kipua voidaan lievittää sekä lääkkeellisin että lääkkeettömin keinoin.
Mitä kipu on ja mistä se johtuu?
Kipu eli särky on aistimus, joka tuntuu pistelynä, poltteluna, jomotuksena, kivistyksenä, pakottavana, pahana olona ja arkuutena. Kipuaistimus viestittää elimistölle, että jokin on pielessä, ja ongelmanaiheuttajalle tulisi tehdä pikaisesti jotakin. Ihmisen elimistössä on kipuärsykkeisiin reagoivia kohtia, reseptoreja, jotka välittävät hermostoa ja selkäydintä pitkin aivoille tiedon kivusta. Aivot vastaanottavat tiedon ja paikantavat kivun lähteen ja voimakkuuden. Kipukynnys eli kivun voimakkuuden tuntemus ja kykymme sietää kipua vaihtelevat yksilöllisesti.
Kipu voi aiheutua ulkoisesta ärsykkeestä, kuten mekaanisesta, kuumasta tai kemiallisesta ärsykkeestä. Kipu voi aiheutua myös elimistön sisäisestä muutostilasta, esimerkiksi lihakseen, niveleen tai hermoon kohdistuneesta vammasta tai vauriosta. Jälkimmäisessä tapauksessa elimistö puolustautuu kivun aiheuttajaa vastaan vaimentamalla kipualueen liikkuvuutta tai verenkiertoa. Esimerkiksi lihasjumit ovat tuttu esimerkki tämän tyyppisestä tilanteesta.
Lihasjumi – oireet, hoito ja ennaltaehkäisy
Lihasjumi voi yllättää kesken kaiken ja se voi olla kovinkin kivulias. Lihasjumi johtuu lihaksen hapenpuutteesta ja lihasjumin laukaisemiseksi lihaksen aineenvaihdunta on saatava käyntiin, jotta hapekasta verta virtaa taas lihaksille ja kuona-aineita pois.
Vääränlaiset asennot ja yksipuolinen kuormitus ovat tyypillisiä lihasjumien syitä. Lihasjumi johtuu yleensä liiasta istumisesta, yksipuolisesta treenaamisesta tai huonosta työasennosta. Epäergonominen ja väärä asento ovat yleisimpiä niska-hartiaseudun ja alaselän lihasjumien syitä. Selkä köyryssä istuminen tai kaula pitkällään kurkottelu tietokoneen ääressä ovat omiaan edesauttamaan lihasjumien syntymistä.
Lihasjumin hoito:
- Kokeile lämpöä ja lämmitä jumissa olevaa lihasta lämpöpakkauksella.
- Sauna on myös mainio lihasten rentouttaja.
- Lihashuollon vaahtomuovirullan eli foam rollerin avulla voi käsitellä kireitä lihaksia.
Tulehdus eli inflammaatio ja tulehduskipu
Tulehdus on elimistön tyypillinen tapa reagoida kudosvaurioon. Tulehduksen yhteydessä esiintyvästä kivusta puhutaankin tavallisesti tulehduskipuna. Tulehduskipu syntyy, kun elimistön puolustusmekanismi tuottaa vauriokohteeseen tietynlaisia välittäjäaineita, prostaglandiineja, jotka ärsyttävät hermopäätteitä ja aikaansaavat kivun tunteen.
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
Miten lievitän kipua turvallisesti?
Kivun ensisijainen hoito on lääkkeetön hoito. Tilapäisiä kiputiloja, kuten hammassärkyä, kuukautiskipuja ja päänsärkyä voidaan kuitenkin tarvittaessa hoitaa omatoimisesti itsehoitolääkkeillä, mutta vain lyhytaikaisesti. Myös flunssaan liittyvää kuumeilua on myös mahdollista alentaa kipu- ja kuumelääkkeillä. Itsehoidossa kipua voi lyhytaikaisesti helpottaa suun kautta otettavilla kipulääkkeillä sekä paikallishoitoon tarkoitetuilla lääkevalmisteilla. Tavallisesti kivun hoitoon tarkoitetut lääkkeet ovat tulehduskipulääkkeitä eli anti-inflammatorisia analgeetteja tai kipu- ja kuumelääke parasetamolia.
Tulehduskipulääkkeet
Tulehduskipulääkkeet (ibuprofeeni, ketoprofeeni, asetyylisalisyylihappo ja naprokseeni) sopivat silloin, kun kipuun liittyy tulehdusta. Tulehdus voi kivun lisäksi ilmetä alueen turvotuksena ja kuumotuksena. Tilapäisessä käytössä tulehduskipulääkkeet ovat hyvin siedettyjä. Käytä tulehduskipulääkettä aina mahdollisimman lyhyen aikaa. Ne eivät välttämättä sovi kivun hoitoon, jos
- sinulla on närästystä tai muita ruoansulatuskanavan sairauksia
- sinulla on astma tai olet allerginen jollekin lääkkeen ainesosalle
- olet raskaana tai imetät
- käytät säännöllisesti muita lääkkeitä, kuten veren hyytymistä estäviä lääkkeitä
- sinulla sydän- tai verisuonitauti
- verenhyytymisesi on poikkeava tai tulehduskipulääke on aiemmin aiheuttanut vatsavaivoja, mustelmien lisääntymistä tai nenäverenvuotoja
- käytössäsi on lääke, joka vaikuttaa veren hyytymiseen
- maksasi tai munuaistesi toiminta on heikentynyt
- käytät toista tulehduskipulääkettä samaan aikaan
- asetyylisalisyylihappoa ei suositella ensisijaiseksi kipulääkkeeksi eikä se sovi lasten kivun ja kuumeen itsehoitoon
Varmista apteekista lääkkeen soveltuvuus itsellesi ennen käytön aloittamista. Kerro apteekin farmaseuteille myös, jos kärsit allergioista. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen ja hakeudu lääkäriin, mikäli kipu voimistuu tai pitkittyy.
Parasetamoli
Parasetamoli sopii lyhytaikaisessa käytössä useimmille, myös odottaville ja imettäville äideille, lapsille, vanhuksille ja astmaatikoille. Parasetamoli on käyttökelpoinen erityisesti päänsäryssä, johon ei liity niska-hartia-alueen jännitystiloja, flunssan aiheuttamaan särkyyn ja kuumeen alentamiseen. Älä käytä useampaa parasetamolia sisältävää lääkettä samaan aikaan ja tarkista muiden lääkkeiden yhteensopivuus apteekista. Lue annosteluohje huolellisesti valmisteen pakkausselosteesta. Jos sinulla on sydämen vajaatoiminta, maksa- tai munuaissairaus, tai käytät runsaasti alkoholia tai olet alipainoinen, keskustele parasetamolin käytöstä lääkärin kanssa. Myös jos kipu tai kuume pitkittyy, käänny lääkärin puoleen.
Lääkemuoto valitaan yksilöllisesti
Kipuun tarkoitettuja lääkevalmisteita on saatavissa eri muodoissa. Näin myös pienten lasten tai nielemisvaikeuksista kärsivien lääkityksen annostelua helpottavia valmisteita löytyy apteekista. Kipuun tarkoitettuja valmisteita ovat:
- suun kautta veden kera otettavat tabletit
- veteen sekoitettavat poretabletit
- suussa liukenevat tabletit
- suoraan suuhun kaadettavat annosjauheet ja –rakeet
- suun kautta otettavat nestemäiset liuokset ja oraalisuspensiot
- peräpuikot
- paikalliskäyttöön tarkoitetut geelit ja voiteet
Onko kipua mahdollista hoitaa ilman lääkkeitä?
Tilapäisenä oireena ilmenevää kipua voidaan lievittää myös lääkkeettömin vaihtoehdoin. Maltillinen liikunta, hieronta ja venyttely voivat auttaa lihaskramppien ja lihasjumien avaamisessa. Kokeile myös paikalliseen hoitoon tarkoitettuja lämpölaastareita, -tyynyjä tai vaikkapa TENS laitetta, menetelmää, jota käytetään muun muassa urheilulääkäreiden ja fysioterapeuttien vastaanotolla. Kylmägeeli viilentää ja vähentää turvotusta kipualueella. Jotkut vannovat kylmä-kuuma-voiteiden nimeen!
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous
-
Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Sensitiivinen tuote Tarjous