Heidi Kekkonen aloitti aikoinaan Yliopiston Apteekissa lääketyöntekijänä, mutta päätyi opiskelemaan töiden ohella kosmetologiksi. Se onnistui, kun niin työnantaja kuin työkaverit joustivat ja kannustivat. Nyt Joensuun Yliopiston Apteekissa työskentelevä Kekkonen on moniosaaja, joka rakastaa eniten sitä, kun hän onnistuu ylittämään asiakkaan odotukset.
1. Into oppia lisää
”En nuorena tiennyt, mitä haluaisin työkseni tehdä. Opettajan vinkkaama lääkeala tuntui heti omalta. Yliopiston Apteekkiin tulin opiskelijaharjoitteluun viitisentoista vuotta sitten. Oli hienoa valmistaa lääkevoiteita ja -kapseleita käsin.
Vuosien varrella opiskelin kaksi tutkintoa, jotka Yliopiston Apteekki järjesti yhdessä oppilaitoksen kanssa. Niistä ensimmäinen oli liiketalouden perustutkinto. Olin alkanut tehdä toimistohommia, ja tutkinto avasi minulle uusia työtehtäviä, kuten palkkaraportointia.
Toinen oli myynnin ammattitutkinto, joka keskittyi apteekin kosmetiikkasarjoihin. Sen suoritettuani pääsin myymään kosmetiikkaa – mutta se myös toi halun tietää enemmän siitä, mitä kosmetiikan ainesosat tekevät iholle.
Tykkäsin työstäni, mutta tahdoin laajentaa sitä, mitä jo tein. Halusin pystyä antamaan asiakkaille enemmän ja edetä urallani. Keksin, että opiskelen vielä kosmetologiksi, sillä Yliopiston Apteekin kosmetologin työ vaikutti mielenkiintoiselta.”
2. Kollegat kannustivat ja Yliopiston Apteekki jousti
”Pohdimme esihenkilöni kanssa, saisimmeko työn ja opiskelun yhdistelmän pyörimään. Työnantajani ansiosta se onnistui, sillä hän jousti ja kannusti. Työkaveritkin joustivat, ja vaihtelimme työvuoroja keskenämme.
Joskus päivät saattoivat venyä aamukahdeksasta iltayhteentoista, kun menin ensin opiskelemaan ja sitten töihin. Mutta kun tykkää kaikesta, mitä tekee, niin jaksaa.”
3. Tärkeä moniosaaja
”Valmistuin viime syksynä, ja nykyään työskentelen Yliopiston Apteekissa Joensuussa kosmetologina.
Nykyään osaan perustella asiakkaalle, miksi jokin ihonhoitotuote on juuri hänelle sopiva – esimerkiksi miten niasiiniamidi tasoittaa ihon sävyä tai C-vitamiini tuo hehkua.
Koska olen sekä lääketyöntekijä että kosmetologi, olen toimipisteemme jokapaikanhöylä. Se on työssäni parasta!
Suosittelen tuotteita asiakkaille, koulutan muuta henkilökuntaa uusista tuotteista ja huolehdin siitä, miltä kosmetiikkaosasto näyttää. Työhöni kuuluu myös toimistotöitä ja kassatyöskentelyä.”
4. Asiakkaan odotusten ylittämistä
”Rakastan asiakaspalvelua! On ihanaa, kun asiakas tulee kertomaan, että suosittelemani tuote on ollut hyvä. Minusta asiakaspalvelutilanne on mennyt hyvin, kun asiakas saa sen, mitä tuli hakemaan – ja mielellään vielä vähän enemmän.
Nykyään neuvon asiakkaita ihonhoidossa myös Yliopiston Apteekin verkkosivujen chat-palvelussa. Kun asiakkaan kanssa kommunikoi vain kirjoittamalla, täytyy osata kysyä juuri oikeat kysymykset.”
Olemme täällä sinua varten
- Meillä Yliopiston Apteekissa työskentelee iso joukko asiantuntevia kosmetologeja, jotka ovat aina valmiina auttamaan sinua ihonhoitoon liittyvissä kysymyksissä, ongelmissa sekä sopivien tuotteiden valinnassa.
- Oli sinulla sitten ihoa koskeva pulma, etsit ihotyypillesi sopivaa hoitotuotetta, edullisia ihonhoitotuotteita tai vaikka hyvää meikkivoidetta netistä, niin kosmetologimme auttavat löytämään juuri sinulle sopivat tuotteet.
- Asiantuntevat ja avuliaat kosmetologimme neuvovat mielellään apteekeissa, mutta saat heiltä apua helposti myös silloin, kun apteekki ei ole lähettyvillä.
- Voit kanta-asiakkaana kysyä neuvoa kosmetologilta verkkokaupan chat-palvelussa joka päivä kello 8–22. Pääset chat-palveluun näppärästi myös Yliopiston Apteekin mobiilisovelluksen kautta – olethan jo ladannut ilmaisen sovelluksen sovelluskaupastasi?
- Jos mieluummin juttelet puhelimessa tai netti ei ole käytössäsi, puhelinpalvelumme auttaa kysymyksissäsi – ympäri vuorokauden. Puhelinpalvelun numero on 0300 20200 (0,85 €/min + pvm/mpm, jonotus pvm/mpm).
Uratarinansa jutussa kertoo Yliopiston Apteekin kosmetologi Heidi Kekkonen.