Related Posts
Vaikuttava aine
lanreotidi
Käyttötarkoitus
Lääkettä käytetään akromegalian hoitoon. Akromegaliassa kasvuhormonia erittyy liikaa, jolloin mm. kädet ja jalat ja muutkin ulkonevat ruumiinosat alkavat uudelleen kasvaa. Valmiste soveltuu myös eräiden rauhaskasvainten aiheuttamien oireiden hoitoon.
Annostus
Lääkärin ohjeen mukaan.
Lääkkeen ottaminen
Lääke pistetään syvälle ihon alle. Pistämisen oppii itsekin, kun saa siihen opastusta. Jos injektion pistää itse, se pitää antaa ulkoreiden yläosaan. Pistokohtaa pitää vaihdella.
Vaikutustapa
Lääke estää kasvuhormonin erittymistä.
Haittavaikutukset
Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat mahaoireet ja sappikivien muodostuminen. Joskus voi esiintyä myös päänsärkyä, huimausta, verensokeripitoisuuden muutoksia, ruokahalun vähenemistä, sydämen sykkeen hidastumista, kipua luissa ja lihaksissa, hiusten lähtöä, ihokarvojen vähäistä kasvua, voimattomuutta, väsymystä, pistoskohdan reaktioita tai painon laskua.
Saattaa vaikuttaa ajokykyyn. Jos ilmenee huimausta, autolla ei saa ajaa.
Raskaus ja imetys
Käytetään raskauden aikana vain erityistapauksissa. Ei pidä käyttää imetyksen aikana.
Säilytys
Säilytä jääkaapissa (2 °C–8 °C) alkuperäispakkauksessa. Herkkä valolle.
Valmiste voidaan panna takaisin jääkaappiin (lämpötilapoikkeamia saa olla enintään kolme) jatkosäilytystä ja myöhempää käyttöä varten edellyttäen, että sitä on säilytetty avaamattomassa pussissa enintään 40 °C:n lämpötilassa yhteensä enintään 24 tuntia.
Ulkonäkö
Valkoinen tai haalean keltainen puolikiinteä formulaatio, jossa ei näy partikkeleita.
Tuotteen käyttö
Tuotteen koostumus
Produktinformation
MYRELEZ 60 MG INJEKTIONESTE ESITÄYTETTY RUISKU 0,5 ml
Tuote ei ole myynnissä verkkokaupassa.