Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

irinotekaani

Käyttötarkoitus

Haimasyövän hoito.

Annostus

Lääkärin ohjeen mukaan.

Lääkkeen ottaminen

Terveydenhuollon ammattilainen antaa lääkkeen suoneen.

Vaikutustapa

Irinotekaani kuuluu topoisomeraasin estäjiin. Se salpaa topoisomeraasi I -entsyymin, joka on osallisena solun DNA:n jakautumisessa. Tämä estää syöpäsoluja lisääntymästä ja kasvamasta, ja lopulta ne kuolevat.

Haittavaikutukset

Lääkkeen yleisimmät haittavaikutukset ovat elimistön kuivuminen, pienentynyt ruokahalu, huimaus, mahavaivat, hiustenlähtö, turvotus, limakalvotulehdus, heikkous, kuume, painonlasku, tunto- tai makuhäiriö ja muutokset laboratorioarvoissa. Joskus voi esiintyä myös muita tulehduksia, unettomuutta, vapinaa, kolinergiseksi oireyhtymäksi kutsuttua oireyhtymää, johon liittyy hikoilua, syljeneritystä ja epätavallista kouristelua, neurologisen häiriön aiheuttavaa toksisuutta, näön hämärtymistä, sykkeen nopeutumista, nenäverenvuotoa, hikkaa, nielemishäiriöitä, suun kuivumista, verenpaineen laskua, verisuonien tukkeutumista, hengenahdistusta, peräpukamia, iho-oireita, lihaskouristuksia, -heikkoutta tai -kipua, äkillisiä munuaistoiminnan ongelmia, vilunväristyksiä tai infuusioreaktioita. Otettava heti yhteys lääkäriin, jos ilmenee veritulpan oireita, kuten äkillistä kipua ja turvotusta sääressä tai käsivarressa, äkillisesti alkavaa yskää, rintakipua tai hengitysvaikeuksia.

Saattaa heikentää ajokykyä. 

Lääkkeellä voi olla yhteisvaikutuksia muiden lääkkeiden kanssa, joten kaikista muista lääkityksistä tai luontaistuotteista on neuvoteltava lääkärin tai apteekkihenkilökunnan kanssa.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Ei saa käyttää imetyksen aikana. Naisten on käytettävä tehokasta ehkäisyä hoidon aikana ja 7 kuukautta hoidon päättymisen jälkeen. Miesten on käytettävä kondomia hoidon aikana ja 4 kuukautta hoidon päättymisen jälkeen.

Säilytys

Säilytä jääkaapissa (2–8 °C).

Ei saa jäätyä.

Pidä injektiopullo ulkopakkauksessa. Herkkä valolle.

Ulkonäkö

Väriltään valkoinen tai kellertävä, läpikuultamaton isotoninen liposomaalinen dispersio.
Konsentraatin pH on 7,2 ja osmolaliteetti 295 mOsm/kg.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

ONIVYDE PEGYLATED LIPOSOMAL 4,3 MG/ML INFUUSIOKONSENTRAATTI, DISPERSIOTA VARTEN 10 ml

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
1 052,96 €
Yksikköhinta 105 296,00 € / L
Tuote ei ole myynnissä verkkokaupassa.

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Les Laboratoires Servier
YA-muistuttaja