Ihminen on erehtyväinen
Omaishoitajat ovat tavallisia ihmisiä, jotka huolehtivat läheisensä lääkityksestä. Sosiaalifarmasian tutkija Annika Kiiski selvittää, miten he selviytyvät tehtävästään.
”Olitko sinä kassalla viime kerralla?”, iäkäs mies kysyi apteekin tiskin takana istuvalta Annika Kiiskiltä.
”Mahdollisesti”, Kiiski vastasi.
Mies halusi kiittää Kiiskiä, sillä hänen arkensa oli muuttunut. Mies sai rasituksesta hengenahdistusta, ja edellisellä apteekkikäynnillä Kiiski oli neuvonut miestä ottamaan lääkkeen jo ennen imuroimista tai kävelemistä. Mies kertoi, että oli aiemmin joutunut suihkauttamaan lääkettä monta kertaa apteekkimatkan aikana. Nyt hän selvisi samasta matkasta ilman hengitysvaikeuksia.
Juuri tällaiset kokemukset motivoivat Annika Kiiskiä, 30, sekä farmasistin että tutkijan työssä. Sillä, miten lääkkeitä käytetään, voi olla ihmisen hyvinvointiin valtava vaikutus.
Ei syyllistämistä
”Tiedetään, että vain noin puolet ihmisistä käyttää lääkkeitä oikein”, Kiiski sanoo.
Lääkkeitä unohtuu ja niitä otetaan väärään aikaan. Joskus kuurit jäävät kesken tai niitä ei edes aloiteta.
Ammattilaisetkaan eivät ole erehtymättömiä. Lääkäri saattaa määrätä liian pienen annoksen, sairaanhoitaja jakaa lääkkeet väärään aikaan tai farmasisti myydä lääkkeestä vääränvahvuisen version.
Juuri se tekee Kiiskin tutkimuskohteesta lääkitysturvallisuudesta tärkeää.
”Lääkitysturvallisuudessa ajatellaan, että ihminen on erehtyväinen. Se katsoo virheiden ennaltaehkäisyä siitä näkökulmasta, miten ympäristöä tai toimintatapoja voidaan muuttaa ilman, että syytetään yksilöä.”
Juuri sellaista tutkimusta Kiiski parhaillaan tekee. Kiiskin tekeillä oleva väitöskirja käsittelee sitä, kuinka omaishoitajat voisivat huolehtia läheisensä lääkityksestä entistä turvallisemmin.
”Maallikolla ei ole samalla tavalla tietoa lääkehoidosta kuin ammattilaisella, mikä tekee lääkehoidon toteuttamisesta kotona erityisen riskialtista.”
Yhtäkkiä hoitajaksi
Suomessa on yli 44 000 ihmistä, jotka ovat tehneet omaishoitosopimuksen. Tyypillinen omaishoitaja on iäkkään ihmisen iäkäs puoliso, siis aivan tavallinen ihminen, jolla ei yleensä ole terveydenhoitoalan koulutusta. Yhtäkkiä hänen pitää osata seurata läheisensä verenpainetta tai huolehtia siitä, että dosetissa on oikeat lääkkeet. Lisäksi omaishoitajan pitää tarkkailla sitä, tehoaako lääke tai aiheuttaako se haittavaikutuksia.
”Omaishoidettavat saattavat olla monisairaita, ja lääkitystä voi olla monessa eri muodossa, kuten laastareina ja silmätippoina. Omaksuttavaa saattaa olla tosi paljon.”
Valtiotieteen tohtori Ulla Tikkasen omaishoitoa käsittelevästä väitöskirjasta kävi pari vuotta sitten ilmi, että lääkehoito stressaa monia omaishoitajia. Hoidettavilla vanhuksilla on usein monta lääkettä, ja osaa niistä pitää ottaa useita kertoja päivässä. Lisäksi reseptit pitää uusia ajoissa ja lääkkeet hakea apteekista.
Omaishoitajat tarvitsevat tukea
Kiiskin tarkoituksena on selvittää, miten hyvin omaishoitajat tästä kaikesta selviävät. Kiiski aikoo tavata 40 omaishoitajaa ja yhtä monta hoidettavaa. Hän arvioi heidän käyttämänsä lääkityksen ja selvittää, onko lääkkeillä haitta- tai yhteisvaikutuksia.
Lisäksi Kiiski keskustelee haastateltaviensa kanssa muun muassa siitä, millaista tukea he kaipaavat ja millaisia virheitä lääkityksessä sattuu.
”Ja niitähän sattuu aika ajoin.” Se tiedetään aiemmista tutkimuksista.
”On mahdollista, että esimerkiksi lääkkeiden unohduksista ei kehdata kertoa lääkärille. Silloin voi olla, että lääkäri nostaa annosta, koska hän luulee, että hoito ei tehoa”, Kiiski sanoo.
Ongelmia voivat aiheuttaa myös luontaistuotteet ja ilman reseptiä myytävät lääkkeet, joista ei välttämättä kerrota lääkärille.
Ratkaisuja, ei koeputkia
Kun Kiiski lähti opiskelemaan farmasiaa, hän suunnitteli uraa apteekissa.
”Kun tutustuin sosiaalifarmasiaan, tutkimus imaisi saman tien mukaansa. Sosiaalifarmasian tutkimusaiheet ovat käytännönläheisiä, ja ne hyödyttävät suoraan yhteiskuntaa tai potilasta.”
Se pätee myös Kiiskin väitöskirjaan. Kiiski toivoo, että tutkimuksen avulla keksitään ratkaisuja, jotka pienentävät lääkitykseen liittyviä riskejä. Vaikka Kiiski nauttii tutkijan työstään, hän käy yhä joka kolmas viikonloppu apteekissa töissä.
”Parasta ovat hetket, joina voin oikeasti auttaa ihmisiä arjessa.”
Kuka?
Annika Kiiski on projektikoordinaattori Helsingin yliopistossa, tekee väitöskirjaa omaishoidon lääkehoidosta. Kiiski sai Yliopiston Apteekilta 20 000 euron apurahan, joka myönnetään vuosittain yhdelle tutkijalle.
Teksti: Heini Maksimainen
Kuva: Mari Lahti