Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous

Related Posts

Vaikuttava aine

ketotifeeni

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään lievittämään silmien kausittaisen allergisen sidekalvontulehduksen oireita. Lääkettä ei suositella alle 3-vuotiaille.

Annostus

Jos lääkäri on määrännyt lääkettä, sitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan. ​​​​​Itsehoidossa tavallinen annostus aikuisille ja yli 3-vuotiaille lapsille on 1 tippa 2 kertaa päivässä. Kerta-annospakkauksessa oleva ainemäärä riittää kummankin silmän hoitoon.

Lääkkeen ottaminen

Silmätippoja otettaessa pää taivutetaan taaksepäin ja silmätippa tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen alle. Tiputtamisen jälkeen silmät suljetaan ja painetaan sormen kärjellä silmänurkkaa noin 1-2 minuuttia.

Tippapullon kärjellä ei saa koskettaa silmään eikä mihinkään muuhunkaan, koska tällöin lääkkeeseen voi päästä bakteereja. Jos silmää lääkitään muillakin tipoilla, on erilaisten tippojen ottamisen välillä pidettävä vähintään viiden minuutin tauko. Pullon säilytysaine voi värjätä pehmeät piilolasit, joten ne on poistettava silmistä ennen tippojen ottamista ja ne saa laittaa paikoilleen aikaisintaan 15 minuutin kuluttua lääkkeen ottamisesta. Säilytysaineettomia kerta-annospakkauksia käytettäessä pehmeitäkään piilolaseja ei tarvitse poistaa lääkkeen annostelun ajaksi.

Vaikutustapa

Ketotifeeni on antihistamiini, joka vaimentaa paikallisesti histamiinin, yliherkkyysreaktioissa liiallisena erittyvän aineen, haitallisia vaikutuksia. Tällöin silmien vuotaminen, kirvely ja sidekalvojen turvotus vähenevät.

Haittavaikutukset

Silmissä saattaa esiintyä ohimenevää vähäistä ärsytystä tai kipua tippojen laittamisen jälkeen.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Voidaan käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Alle 25 °C:ssa. Avattu pullo tulisi käyttää kuukauden kuluessa avaamisesta. Kerta-annospakkauksen sisältö on käytettävä heti avaamisen jälkeen ja mahdollisesti jäljelle jäävä liuos on hävitettävä.

Ulkonäkö

Kirkas, väritön tai heikosti kellertävä liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

ZADITEN 0,25 MG/ML SILMÄTIPAT 5 ml

Lääke Reseptilääke Eläinlääke Eläinreseptilääke Tarjous
9,99 €
Yksikköhinta 1 998,00 € / L
Heti saatavilla, toimitusaika 1-4 arkipäivää tai kotiin jopa saman päivän aikana
kpl

Vaikuttava aine

ketotifeeni

Käyttötarkoitus

Lääkettä käytetään lievittämään silmien kausittaisen allergisen sidekalvontulehduksen oireita. Lääkettä ei suositella alle 3-vuotiaille.

Annostus

Jos lääkäri on määrännyt lääkettä, sitä käytetään lääkärin ohjeen mukaan. ​​​​​Itsehoidossa tavallinen annostus aikuisille ja yli 3-vuotiaille lapsille on 1 tippa 2 kertaa päivässä. Kerta-annospakkauksessa oleva ainemäärä riittää kummankin silmän hoitoon.

Lääkkeen ottaminen

Silmätippoja otettaessa pää taivutetaan taaksepäin ja silmätippa tiputetaan silmän sidekalvopussiin eli alaluomen alle. Tiputtamisen jälkeen silmät suljetaan ja painetaan sormen kärjellä silmänurkkaa noin 1-2 minuuttia.

Tippapullon kärjellä ei saa koskettaa silmään eikä mihinkään muuhunkaan, koska tällöin lääkkeeseen voi päästä bakteereja. Jos silmää lääkitään muillakin tipoilla, on erilaisten tippojen ottamisen välillä pidettävä vähintään viiden minuutin tauko. Pullon säilytysaine voi värjätä pehmeät piilolasit, joten ne on poistettava silmistä ennen tippojen ottamista ja ne saa laittaa paikoilleen aikaisintaan 15 minuutin kuluttua lääkkeen ottamisesta. Säilytysaineettomia kerta-annospakkauksia käytettäessä pehmeitäkään piilolaseja ei tarvitse poistaa lääkkeen annostelun ajaksi.

Vaikutustapa

Ketotifeeni on antihistamiini, joka vaimentaa paikallisesti histamiinin, yliherkkyysreaktioissa liiallisena erittyvän aineen, haitallisia vaikutuksia. Tällöin silmien vuotaminen, kirvely ja sidekalvojen turvotus vähenevät.

Haittavaikutukset

Silmissä saattaa esiintyä ohimenevää vähäistä ärsytystä tai kipua tippojen laittamisen jälkeen.

Raskaus ja imetys

Lääkäri arvioi lääkkeen käytön raskauden aikana. Voidaan käyttää imetyksen aikana.

Säilytys

Alle 25 °C:ssa. Avattu pullo tulisi käyttää kuukauden kuluessa avaamisesta. Kerta-annospakkauksen sisältö on käytettävä heti avaamisen jälkeen ja mahdollisesti jäljelle jäävä liuos on hävitettävä.

Ulkonäkö

Kirkas, väritön tai heikosti kellertävä liuos.

Tuotteen käyttö

Tuotteen koostumus

Produktinformation

Markkinoija/myyntiluvanhaltija: Laboratoires Thea
YA-muistuttaja